MIETTEITÄ
#7 KUNNIOITTAEN TOISIAMME
Viime aikoina on tullut pohdittua, monestakin syystä, ihmisten kykyä huomioida toisia ihmisiä. Palaverit ovat kommunikaatiota, jossa lähtökohtana lie se, että huomioidaan kaikki läsnäolijat. Eikö tämä koske yhtälailla erilaisia yhteydenpitovälineitä sähköpostista WhatsAppiin tai sosiaalisen median kanaviin? Kiireestä, ajanpuutteesta, näkemyseroista tai erimielisyyksistä huolimatta tulisi osata käyttäytyä, sekä huomioida muutkin kuin vain itsensä.
Vaikka välineet ovat monipuolistuneet, niin ihmiset ovat “taantuneet” ja näyttää siltä, että muiden huomioiminen sekä kunnioittaminen on toisille meistä turhaa. On kuitenkin olemassa sanonta “Käyttäytymissäännöt ovat olemassa syystä.”. Miksi? Koska ne saavat toisen tuntemaan itsensä arvostetuksi – tai vähintään olonsa mukavaksi.
Toisten arvostaminen on käsittääkseni ajatusmalli kaikkialla, mutta erityisen vahvasti se kuuluu korealaiseen Nunchi-käsitteeseen. Yhtälailla näkemykset kuten se, että “rosoiset reunat eivät ole arvokkaampia kuin pyöreät” tai “yhteisö(llisyys) on tärkeämpää kuin individualismi”, niin mistä sitten näiden ajatusten “vastakkainen” ajattelu ja toiminta saa alkunsa?
No sitä ei kukaan tiedä – enkä tässä kuvittele tietäväni minäkään – en missään nimessä. Silti syitä tiedetään ja yksi on tuossa alussa mainitsemani sosiaalinen media. Sieltä meihin on pinttynyt tarve tehdä erilaisia asioita koko ajan, lopulta saamatta aikaiseksi mitään – tai huomioimatta muita ihmisiä ja heidän tunteitaan. Tästä voi olla kysymys myöskin ilmiössä “ghostaaminen”, joka on viime aikoina noussut esille muutaman asiakkaan ja kumppanin kanssa käydyissä keskusteluissa.
Menemättä se tarkemmin termin taustoihin, niin pysytellään nyt ilmiön esiintymisessä työelämässä. Hanna Markuksela kirjoittaa omassa blogissaan ihmisten perustarpeista seuraavaa: “Toisten ihmisten kanssa yhteen liittyminen ja yhteenkuuluvuuden tunteen kokeminen ovat ihmisen perustarpeita, jopa koko psyykkisen hyvinvoinnin perusta. Huomiotta jääminen ja torjutuksi tuleminen taas ovat kaikissa kulttuureissa erittäin epämiellyttäviksi koettuja. Ne aktivoivat samoja aivoalueita kuin fyysinen kipu ja heikentävät itsetuntoa sekä merkityksellisyyden ja hallinnan kokemuksia.”.
Näin kun ajatellaan, niin tuntuu jotenkin hullulta, että kuitenkin käyttäydytään toisin. Onko taustalla rohkeuden puute? Pelkäävätkö ihmiset sitä, että kieltävä vastaus loukkaa toista? Tai, että se asettaa itsemme epämiellyttävään tilanteeseen josta poistutaan mieluummin hiljaa takaoven kautta, kuin kohdataan tilanne sellaisena kuin se on? Vai johtaako meidän oma epävarmuus meidät toimimaan tällä tavalla?
Tämä toimintatapa on valitettavasti hiipinyt parisuhteiden koukeroista myös työelämään, jossa etenkin työhaastatteluissa ihmisten saamat kokemukset ovat todella harmittavia. Se näkyy toisaalta myös tilanteissa, joissa asiakas ottaa yhteyttä – yhtäkkiä lopulta vaan kadotakseen mystisesti. Etenkin pienille yrittäjille tämmöinen tilanne on monella tavalla vaikea ja hankala hahmottaa, kenties edes hyväksyä. Tunne olla hyväksymättä tilannetta tai toimintaa, on kaikille “uhreille” tilanteesta riippumatta täysin oikeutettua.
Mikä tähän sitten voisi olla ratkaisu? Tai vähintään jonkinlainen lähtökohta, asettaa myös muiden tarpeet ja tunteet tasa-arvoisesti lähtöviivalle, yhtälailla kuin omat tarpeet.
Yksi hyvä tapa on opetella myötätuntoa. Sitä on hyvä opetella muita kohtaan, mutta tarkastelun voi aloittaa itsestä, antaen sitä itselleen. Usein tekijät joista myötätunnon puute on lähtöisin, johtuu omasta itsestämme. Taustojemme ja elämän kokemuksemme kautta, me asetamme itsellemme vaatimuksia sekä “esteitä” jotka vaikuttavat myös toimintaamme toisia kohtaan – niin hyvässä kuin pahassa.
Monissa uskonnoissa puhutaan myötätunnosta. Kristinusko puhuu “jokaisen ihmisen arvokkuudesta ja merkityksellisyydestä”. Buddhalaiset sanovat, että “myötätunto nousee kunnioituksesta elämän myötäsyntyistä arvokkuutta kohtaan – niin oman kuin muidenkin elämän”, jonka mukaan he näkevät tämän arvokkuuden kohoavan kaikista tärkeimmäksi arvoksi. Välittämättä uskonnoista tai niiden asettamista näkemyksistä, on myötätuntoista asennetta hyvä harjoittaa.
Oli miten oli, ei ole koskaan myöhäistä aloittaa huomioimaan toiset. Väittäisin, että se on usein parasta mitä voit ympäristölle tai ympäristössäsi tehdä. Kehitä siis itseäsi ja ole itsellesi armollinen – pyri toimimaan kykyjesi mukaan niin hyvin kuin pystyt. Niin ja itsemyötätunto on kehittymistä.
Voit myös kuunnella tekstin täällä.

#43 ÄLÄ KOSKAA POIKKEA TIELTÄ
”Älä koskaan poikkea Tieltä.”
道を外れるな
”Dō o hazureru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeskymmenesensimmäinen ja viimeinen sääntö.
“Tie” (dō) viittaa elämäämme koskevaan kokonaisvaltaiseen suuntaan.

#42 SAATAT HYLÄTÄ KEHOSI, MUTTA ÄLÄ KOSKAAN HYLKÄÄ KUNNIAASI
”Saatat hylätä kehosi, mutta älä koskaan hylkää kunniaasi.”
身を捨てても、名利を捨てるな
”Mi o sutetemo, myōri o suteru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeskymmenes sääntö.
Ihmisarvo ja tekojemme seuraukset, niin työelämässä kuin elämässä yleensäkin.

#41 KUNNIOITA BUDDHAA JA JUMALIA, MUTTA ÄLÄ ODOTA HEILTÄ APUA
”Kunnioita Buddhaa ja jumalia, mutta älä odota heiltä apua.”
仏神を尊びて、頼み申すな
”Butsushin o tattobite, tanomi mōsu na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen yhdeksästoista sääntö.
Me uskomme eri syistä ja eri tavoilla. ”Haemme merkitystä elämään. Usko antaa elämälle syyn ja suunnan.”

#40 ÄLÄ TAVOITTELE OMAISUUTTA TAI MAATA VANHUUTTASI VARTEN
“Älä tavoittele omaisuutta tai maata vanhuuttasi varten.”
一生の間、老後のために財産や領地を求めるな
”Isshō no aida, rōgo no tame ni zaisan ya ryōchi o motomeru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeksastoista sääntö.
Meillä Suomenniemellä on todella pitkä historia niukkuudesta.