Palvelut
JOHDON TYÖNOHJAUS
Millaisen bändin johtaja olet ja millainen haluaisit olla?
Millainen bändin jäsen olet? Millainen haluaisit olla? Millainen bändin johtaja olet, ja millainen haluaisit olla? Niin ja millaisen bändin johtaja?
Bändeissä on erilaisissa rooleissa ihmisiä ja erilaiset persoonat tuovat yhteisöön oman leimansa. Jokainen bändi on aina omanlaisensa juurikin edellämainituista syistä. Julkisuuskuvan mukaan Frank Zappa oli varsin erilainen johtaja kuin vaikka Foo Fighters pomo Dave Grohl, vai onko? Kuka heidät tietää, osaa vetää johtopäätöksen.
Mitkä ominaisuudet erilaisilla johtajilla on yhteisiä ja mikä erottaa? Millaisia erilaisia haasteita johtaja kokee? Onko yrityksen omistavalla johtajalla erityisiä haasteita verrattuna palkattuun johtajaan? Niin ja onko johtaminen aina pelkkää haastetta?
No se on selvää, että johtajuudessa on haasteita, mutta se on myös antoisaa. Tavoite on keskittyä johtamiseen vahvuuksiin ja niiden tukemiseen, surkuttelun sijaan. Varsin usein johtajuudessa – kuten oikeastaan kaikessa –on katsoa asioita ensin itsestä käsin. Pyrkiä sitä kautta hahmottamaan itsestä kumpuavia positiivisia onnistumisiin johtaneita piirteitä, kuin myös niitä negatiivisia haasteiden aiheuttajia.
Soile Rothin artikkelissa käydään läpi julkisen sektorin johtajille tehtyä tutkimusta, jossa esille nousee seuraavia ajatuksia: ”Kokonaisuudessaan työnohjaus nähtiin prosessina, jonka kuluessa työnohjattava tutkii, reflektoi ja rakentaa sekä persoonallista että ammatillista identiteettiään yhdessä työnohjaajan ja/tai työnohjausryhmän kanssa. Tämän prosessin onnistumisen edellytyksenä johtajat pitivät työnohjauksen luottamuksellisuuden lisäksi työnohjaajan roolia sen läpiviejänä. Erityisen oleellisena johtajat näkivät työnohjaajan kyvyn toimia tavoitteellisesti ja tarvittaessa erilaisia menetelmiä hyödyntäen. Työnohjaajien ajatukset työnohjausprosessista olivat hyvin samankaltaisia, joskin he totesivat myös johtamistyöhön liittyvän problematiikan ymmärtämisen olevan tärkeä johdon työnohjaajan osaamisalue”.
Johdon työnohjauksen tapaamisten kestot ja hinnat,
- 60 minuuttia, 126,61 euroa (alv. 0). Verollinen hinta 157 euroa (alv. 24%)
- 90 minuuttia, 158,87 euroa (alv. 0). Verollinen hinta 197 euroa (alv. 24%)
Johtohenkiöille, johtoryhmille, esihenkilöstölle tarvittavasta työnohjauksesta ole yhteyksissä allaolevalla lomakkeella. Voi myös tutustua hallinnolliseen työnohjaukseen omilla sivuillaan täällä.
Johdolle suunnattu Täysillä Päätyyn työnohjaus/valmennus on kokonaisvaltainen Premium-palvelu, jossa olen käytettävissäsi lähes tulkoon 24/7 sovitun ajan verran, mutta vähintään 2 kk. Lue lisää täältä.
Arvonlisävero 24 % on yritykselle verotuksessa vähennettävä kustannus. Maksun voit suorittaa käteisellä, mobilepayllä tai laskulla (7. päivän maksuajalla).
Ota yhteyttä tuossa alhaalla olevalla lomakkeella, niin olen Sinuun yhteyksissä.
- Työnohjaus
- Ryhmätyönohjaus
- Työyhteisön työnohjaus
- Johdon työnohjaus
- Hallinnollinen työnohjaus
- Yrittäjän työnohjaus
- Yrityksen työnohjaus
- Freebird
- Get on!
Vie minut takaisin palveluihin, kiitos.