METHOD FUBAR®

Method Fubar® lähtee ajatuksesta – jonkin pitää muuttua ja muutos tehdään yhdessä, kohtaamalla yksilöt saa meissä kasvun käyntiin.

Liiketoiminta on kone ja ihmiset ovat yhteisö. Kaksi ihan eri asiaa. Joskus liiketoiminta kärsii siitä, kun työyhteisö toimii huonosti. Numerot eivät nouse millään ja ongelma on selvästi ihmisissä. Organisaatiokaavio on käännetty ympäri moneen kertaan laihoin tuloksin. Huutaminenkaan ei tunnu auttavan. Pitäisiköhän kokeilla kuuntelemista?

Method Fubar® hylkää ajatuksen siitä, että asiat korjattaisiin johdon tai henkilöstön kurssittamisella tai motivaatioluennoilla. Metodiin kuuluu kolme tärkeää elementtiä:

• kuunteleminen
• keskustelu
• yhteiskehittäminen

Lähdetään siitä ajatuksesta, että jonkin pitää muuttua ja muutos tehdään yhdessä. Ensin me kuunnellaan ja keskustellaan henkilöstön kanssa, yksi kerrallaan. Näiden syvähaastattelujen kautta hahmotetaan ja ymmärretään ongelmien juurisyyt. Keskustelu ja kuunteleminen tukevat muutoshalua ja toiveikkuutta – samalla opitaan rakentavan keskustelun keinojakin.

Tavoitteena on kohdata yksilöt ja panna heissä kasvu käyntiin.

Tämän jälkeen tullaan yhteen ja aloitetaan luomaan uutta yhdessä – johto ja työntekijät. Rakennetaan pelisäännöt tai sisäinen toiminta yksissä tuumin, keskustellen. Opetellaan samalla kuuntelemista, vastuun ottamista ja rakentavaa palautteenantoa.

Ihmisten ajatukset ovat tärkeitä ja kuulemisen arvoisia. Jotta asioita saadaan katseltua uudesta näkökulmasta tarvitaan pysähtymistä. Toiminta ja kehittyminen – uuden luominen taas vaativat liikahduksen – toimimisen. Tällä tavalla yhdessä pysähtymällä pureudutaan etsimään uusia näkökantoja ja liikahtamalla testataan ratkaisuja pulmallisissakin tilanteissa. Ihmetellään ja oivalletaan yhdessä.

Method Fubar® auttaa pysähtymään ja havainnoimaan yhteisön tilannetta, koska vain pysähtymällä voi liikahtaa!

Method Fubar® on prosessi ja palvelu, joka on tarkoitettu työyhteisöjen ja organisaation kehittämiseen. Se on työväline silloin kun erilaiset arvoihin, strategiaan, henkilöstöön tai muutokseen liittyvät kysymykset askarruttavat sinun organisaatiotasi?

Method Fubar® työskentelyn keskiössä on ihmisten kuuleminen. Ihmiset ovat yksilöitä, jotka muodostavat yhteisön. Yhteisö tarvitsee kykyä kuunnella ja keskustella. Työskentely alkaa haastattelemalla ja kuuntelemalla yhteisöä eri vaiheissa ja tilanteissa. Tämä taas auttaa tarkastelemaan ja kehittämään yhteisön viestintää monenlaisin keinoin – yhdessä.

Method Fubar® auttaa vaikka asiat olisivat päin helvettiä. Kuuntelemalla ja keskustelemalla löytyy näkymiä sekä uusia mahdollisuuksia. Method Fubar® auttaa löytämään ne.

Miten edetään?
Työskentely alkaa aina ilmaisella henkilöstökyselyllä. Sen perusteella saat käsityksen mitä mieltä ihmiset ovat yhteisön tilanteesta, vaikka viestinnästä. Tämä auttaa hahmottamaan yhteisöä vahvistavia ja huoltoa vaativia asioita.

Saat kyselystä koonnin, sekä ehdotuksen siitä miten olisi hyvä jatkaa.
Kysely on kaikille turvallinen ja anonyymi. Työntekijän näkökulmat eivät välity personoituina kenellekään – ei edes meille.

Method Fubar® prosessi ja hinta

1) Henkilöstökysely. Ilmainen ja anonyymi kysely henkilöstölle.
2) Henkilöstöhaastattelu osalle henkilöstöä tai koko organisaatiolle.
3) Haastattelujen purku ja analyysi sekä toimenpide ehdotus.

Hinta alkaen 3447 euroa (alv. 0)

Hintoihin lisätään arvonlisäveroa 25,5 %, joka on yritykselle verotuksessa vähennettävä kustannus. Maksun voit suorittaa sähköisesti laskulla.

Yksinkertaista, vaikka asiat olisivat päin helvettiä!

Ota yhteyttä tuossa alhaalla olevalla lomakkeella tai varaa aika täältä

Tutustu Oldsoulin muihin palveluihin

Vie minut takaisin palveluihin, kiitos.

Yhteydenottolomake

Laitetaan rattaat pyörimään. Ota siis yhteyttä.

Lähtökohta on aina antaa tila kehittää taitoja, löytää uusia näkökulmia ja parantaa työhyvinvointia – oli kyseessä sitten yksilö, työyhteisö tai organisaatio.

Mikäli kampetta on lentänyt tuulettimeen, niin toimi heti. Mikäli taas tilanne on vakaa, niin ennakoi – ja toimi vielä nopeammin! Varaa kartoitus jo tänään!

Voit olla minuun yhteydessä viereisen lomakkeen välityksellä,
soittamalla numeroon 050 496 1224,
sähköpostilla osoitteeseen 
tai varaa tapaamisaika

arvot

KUUNTELEMINEN.
LÄSNÄOLO.
AUTTAMINEN.

Copyright Old Soul / Teppo Haapasalo 2024. Kaikki oikeudet pidätetään. Verkkosivujen ulkoasu Teppo Haapasalo / Oldsoul / Powered by Bautomo. Valokuvat GRADIA valokuvauksen oppilaat 2022.