Jos palataan hetkeksi vielä noihin edellä mainittuihin omakohtaisiin riittämättömyyden tunteisiin ja termiin laiskuus niiden kautta. Vaikka nuo mainitut hommat (kirjoittaminen ja lukeminen) eivät edes ole kategoriassa “tää on tylsää”. Niin luulenpa, että laiskuuden muoto on tässä tapauksessa jonkinlainen “määriteltyjen rutiinien” välttely ja niistä luistaminen. Se on meille ihmisille tyypillistä ja usein hyvin helppoa. Eikä siinä ole mitään pahaa, etenkään kun kyseessä on tämmöiset omat jutut. Keneltä tässä mikään on pois mistään? Itseltä korkeintaan. Niin ja toisaalta mitä sitten? 

Itseäni tuossa vaivaa ennemminkin tunnollisuus, kuin tunne riittämättömyydestä. Viime vuonna keväällä, kun uupumus iski, niin voisin sanoa sen olleen parasta mitä itselle tapahtui. Kyllä. Kaikesta huolimatta niin se on lopulta. Ymmärsin, että mikään muu ei ole niin tärkeää kuin kuunnella itseään ja reagoida kropan sekä mielen antamiin merkkeihin ja erilaisiin hätähuutoihin. Silloin parasta ensihoitoa – ja oman näkemykseni mukaan parasta jatkohoitoa on pysähtyä kuuntelemaan itseään. Omalla kohdallani kun kyseessä oli puhtaasti uupumus eli täysi kyvyttömyys tehdä mitään, niin pysähtyminen oli tärkeää ja sen hyväksyminen etten ole työkykyinen. Oleellista oli myöskin ymmärtää se, että on turha puskea eteenpäin kun ei jaksa. Se on tietty tunnolliselle tyypille vaikeaa, mutta myöskin lähtölaukaus ja ensimmäinen vaihe palata tolpilleen. 

Tuolloin tajusin, että on lupa olla laiska. Tuolloin tajusin, että on lupa olla laiska myös sitten kun olen tolpillani. Olen onnekas, että kyseessä oli vain uupumus, johon ei liittynyt minkäänlaista masennusta. Ahdistusta kylläkin, joka oli yksi seikka joka lopulta katkaisi kamelin selän. Kuitenkin se, kuinka nopeasti tuo ahdistus katosi, kun annoin itselleni luvan olla laiska ja heikko – oli hämmästyttävää ja hämmentävän nopea “prosessi”.

Itselle laiskuus on nykyisin itsensä kuuntelemista, vaikka välillä itsesyytökset ja pohdinnat “olenkohan laiska” pirskahtelevat näkökenttään. Se, että en saa (aina) jotain tehtyä ei ole laiskuutta, vaan ymmärtämistä tyhjän tilan merkityksestä. Japanilaisessa ajattelussa on kiinnostavaa monista yksityiskohtaisista asioista huolimatta, myös kokonaisvaltainen ajattelu. Igikai on termi joka tarkoittaa jotakuinkin “elämän tarkoitusta”. Igikain kautta tarkastelet asioita joihin sinun todella kannattaa keskittyä, niin oman itsesi kautta, kuin myös muiden ihmisten tarpeiden kautta. Tätä kautta ajattelemalla huomioit niin itsesi henkisesti, osaamisesi ja toimentulosi kautta, samalla auttaen muita. Onkin hyvä kysyä aika ajoin – ja ainakin silloin kuin uuvuttaa – nämä neljä Ikigain pääkysymystä,

Mitä rakastan? Missä olen hyvä? Mitä maailma tarvitsee? Mistä minulle voidaan maksaa?

Hellikäämme itseämme. Ollaan laiskoja kun siihen on tarve. 

Voit myös kuunnella tekstin täällä.

PS. Joonas Harimaa on kiteyttänyt ja koonnut Ikigai-kirjan kirjoittajien säännöt omassa blogissaan. Kirjoituksesta löytyy myös Ikigain ajatusmalli graafisesti esitettynä. Se on kiva 🙂