MIETTEITÄ
#37 ÄLÄ TOIMI TAVANOMAISTEN USKOMUSTEN MUKAAN
”Älä toimi tavanmukaisten uskomusten mukaan.”
慣習的な信念に従って行動するな
”Kanshū-teki na shinnen ni shitagatte kōdō suru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen viidestoista sääntö.
”Toimitko siksi, että uskot siihen – vai koska niin kuuluu toimia?”
Zen-filosofia korostaa suoraa kokemusta ja mielen raikkautta yli käsitteiden. Kuinka usein olet kuullut seuraavia toteamuksia,
“En ole luova ihminen”,
“Ei meidän alalla voi noin tehdä”,
tai olet itse sanonut noin?
Tämmöiset ”yleisiin tapoihin perustuvat” ja ”tavanmukaiset” uskomukset ovat hyviä soluttautumaan arkeen ja toimivat huomaamattomina esteinä kehittymiselle.
Onneksi on vastalääke jonka avulla me voimme kehittyä ja kasvaa – se tapahtuu kun kyseenalaistamme totutut kaavat.
Jos joku sanoo sinulle, että ”tämä on ollut aina näin”, niin voit kysyä ”oletko varma?”.
Kamppailulajien piirissä on tullut kuultua tosi monta kertaa, että ”mikään asia ei ole muuttunut – se on aina opetettu näin”. Vai niin – enpä usko. Jos jonkin koulun opetus on neljäsataa vuotta vanhaa, niin miten voi olla varmaa ettei ole muuttunut?
Ihmiset oppivat asioita eri tavoin, näkevät asioita eri tavoin ja opettavat eri tavoin. Lisäksi sen verran kunnianhimoisia me ihmiset lajina ollaan, että jokainen joka opettaa haluaa jättää oman merkkinsä historiankirjoihin. Kehoitan siis vankasti kyseenalaistamaan uskomukset, etenkin jos ne ovat esteenä vaikka työelämässä.
Kyseenalaistaminen on myös viestintää – kommunikaatiota. Tällöin muun muassa kulttuuriset normit vaikuttavat siihen, miten uskallamme,
antaa palautetta,
olla eri mieltä,
tai asettua esiin.
Kulttuuriset normit ja tavat eivät saisi olla esteenä, jos asiat eivät toimi. Mikäli me toimimme vain tapojen mukaan, emme myöskään kohtaa toisiamme aidosti. Emme kehity ja kasva.
”Kasvu vaatii uteliaisuutta – ei toistoa.”
Musashi haastaakin meitä tämän ohjeen mukaan purkamaan automaatiota,
Toimimmeko, koska uskomme johonkin syvästi – vai koska “näin on aina tehty”?
Se ei ole kielto käytäntöjä kohtaan, mutta kehoittaa tutkimaan niitä ilman sokeaa seuraamista.
”Toimi siitä, mikä on totta ja mikä toimii – ei siitä, mihin on totuttu.”
#dokkodo
#dokkōdō
#miyamotomusashi
#älätoimitavanoimaistenuskomustenmukaan
työnohjaus
valmennus
coaching
oldsoul
oldsoulcoaches
teppohaapasalo
Tämä teksti on alunperin julkaistu LinkedInissä 9.7.2025 ja näitä julkaisuja laitan tänne luettavaksi myös. Ota LinkedInissä seurantaan @oldsoul@teppohaapasaloja #oldsoulcoaches niin pysyt kärryillä mitä ajatuksia mielessäni pyörii.

#43 ÄLÄ KOSKAA POIKKEA TIELTÄ
”Älä koskaan poikkea Tieltä.”
道を外れるな
”Dō o hazureru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeskymmenesensimmäinen ja viimeinen sääntö.
“Tie” (dō) viittaa elämäämme koskevaan kokonaisvaltaiseen suuntaan.

#42 SAATAT HYLÄTÄ KEHOSI, MUTTA ÄLÄ KOSKAAN HYLKÄÄ KUNNIAASI
”Saatat hylätä kehosi, mutta älä koskaan hylkää kunniaasi.”
身を捨てても、名利を捨てるな
”Mi o sutetemo, myōri o suteru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeskymmenes sääntö.
Ihmisarvo ja tekojemme seuraukset, niin työelämässä kuin elämässä yleensäkin.

#41 KUNNIOITA BUDDHAA JA JUMALIA, MUTTA ÄLÄ ODOTA HEILTÄ APUA
”Kunnioita Buddhaa ja jumalia, mutta älä odota heiltä apua.”
仏神を尊びて、頼み申すな
”Butsushin o tattobite, tanomi mōsu na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen yhdeksästoista sääntö.
Me uskomme eri syistä ja eri tavoilla. ”Haemme merkitystä elämään. Usko antaa elämälle syyn ja suunnan.”

#40 ÄLÄ TAVOITTELE OMAISUUTTA TAI MAATA VANHUUTTASI VARTEN
“Älä tavoittele omaisuutta tai maata vanhuuttasi varten.”
一生の間、老後のために財産や領地を求めるな
”Isshō no aida, rōgo no tame ni zaisan ya ryōchi o motomeru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeksastoista sääntö.
Meillä Suomenniemellä on todella pitkä historia niukkuudesta.