MIETTEITÄ
#32 ÄLÄ ANNA HALUN TAI RAKKAUDEN OHJATA ITSEÄSI
”Älä anna halun tai rakkauden ohjata itseäsi.”
色に心をうごかすな。
”Iro ni kokoro o ugokasu na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kymmenes sääntö.
Nyt ollaan tukevasti kiinni asketismissa ja Dokkōdōn ytimessä. Mitä tästä voi sitten ammentaa työelämään? Mitä haluja, saati rakkautta työelämään liittyy?
Haluja on monenlaista,
Haluamme näyttää osaamisemme ja olla sitä kautta hyväksyttyjä, sekä kelvollisia. Haluamme vaikuttaa ja saada arvostusta. Molemmat ovat ihmisten kaksi tärkeää perustarvetta. Tätä me toivomme ja tätä me haluamme saada.
Halumme voi kohdistua johtamiseen, tai jonkin itselle tärkeän asian edistämiseen.
Tällöin syntyy mahdollisuus, että tärkeät ja hyvää tarkoittavat ajatukset muuttuvat niin, että ratkaisut tehdään miellyttämisen, pelon tai kunnianhimon ohjaamina, eikä arvopohjaisesti. Kun lähtökohta muuttuu omien halujen mukaan johtamiseksi, tai oman asian ajamiseksi ”väkivalloin”, kriisi on herkässä.
Me myöskin rakastumme. Esimerkiksi omiin ideoihimme tai näkemyksiänne. Muodostuu tilanne jossa emme näe ”metsää puilta”, tai puutteita ja riskejä.
Mikäli jokin projekti tuntuu erityiseltä, voi objektiivisuus hämärtyä. Yhtälailla silloin kun pidät tiettyä kollegaa erityisenä, tai jopa rakastut häneen näkemys hämärtyy.
Zen-buddhalaisuudessa halu ja rakkaus ymmärretään kiinnittymisen muotoina. Aistihalua, seksuaalisuutta, mukavuutta, mainetta, kiintymystä ja nautintoa ei sinänsä nähdä “pahoina”, mutta jos ne alkavat ohjata henkilön käyttäytymistä ja toimintaa, ajatellaan että mieli menettää vapautensa.
“Vapautus ei tule halun täyttämisestä, vaan halun läpinäkemisestä.”
Musashi kehottaa suhtautumaan haluihin, tunteisiin ja kiintymykseen seuraavasti,
älä seuraa niitä sokeasti,
älä anna niiden sumentaa harkintaa,
älä tee ratkaisuja, joissa tunteen ohjaus voittaa tien eli tarkoituksen.
Siksi anna tunteiden tukea valintoja, mutta älä anna niiden korvata tietoisuutta tai suuntaa. Vahvat tunteet: halu, kaipuu, rakkaus tai intohimo, voivat sitoa sinut, kun pitäisi nähdä laajemmin.
Voisiko työelämässä tämä periaate auttaa tunnistamaan,
Milloin kunnianhimo tai halu tulla pidetyksi ohjaa tekemistä liikaa?
Milloin tunne estää objektiivisuutta, rehellisyyttä tai oikeudenmukaisuutta?
Milloin kiintymys henkilöön, ideaan tai omaan näkemykseen on este yhteiselle suunnalle?
”Näe halu. Hengitä sen läpi. Älä seuraa sitä, älä torju sitä. Ole sen läsnä, mutta ole vapaa siitä.”
#dokkodo
#dokkōdō
#miyamotomusashi
#äläannahaluntairakkaudenohjataitseäsi
työnohjaus
valmennus
coaching
oldsoul
oldsoulcoaches
teppohaapasalo
Tämä teksti on alunperin julkaistu LinkedInissä 5.7.2025 ja näitä julkaisuja laitan tänne luettavaksi myös. Ota LinkedInissä seurantaan @oldsoul@teppohaapasaloja #oldsoulcoaches niin pysyt kärryillä mitä ajatuksia mielessäni pyörii.
Ai niin ja teen näistä teksteistä audioversiot heti kun ennätän. Audioversiot löydät täältä.

#43 ÄLÄ KOSKAA POIKKEA TIELTÄ
”Älä koskaan poikkea Tieltä.”
道を外れるな
”Dō o hazureru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeskymmenesensimmäinen ja viimeinen sääntö.
“Tie” (dō) viittaa elämäämme koskevaan kokonaisvaltaiseen suuntaan.

#42 SAATAT HYLÄTÄ KEHOSI, MUTTA ÄLÄ KOSKAAN HYLKÄÄ KUNNIAASI
”Saatat hylätä kehosi, mutta älä koskaan hylkää kunniaasi.”
身を捨てても、名利を捨てるな
”Mi o sutetemo, myōri o suteru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeskymmenes sääntö.
Ihmisarvo ja tekojemme seuraukset, niin työelämässä kuin elämässä yleensäkin.

#41 KUNNIOITA BUDDHAA JA JUMALIA, MUTTA ÄLÄ ODOTA HEILTÄ APUA
”Kunnioita Buddhaa ja jumalia, mutta älä odota heiltä apua.”
仏神を尊びて、頼み申すな
”Butsushin o tattobite, tanomi mōsu na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen yhdeksästoista sääntö.
Me uskomme eri syistä ja eri tavoilla. ”Haemme merkitystä elämään. Usko antaa elämälle syyn ja suunnan.”

#40 ÄLÄ TAVOITTELE OMAISUUTTA TAI MAATA VANHUUTTASI VARTEN
“Älä tavoittele omaisuutta tai maata vanhuuttasi varten.”
一生の間、老後のために財産や領地を求めるな
”Isshō no aida, rōgo no tame ni zaisan ya ryōchi o motomeru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeksastoista sääntö.
Meillä Suomenniemellä on todella pitkä historia niukkuudesta.