#31 KATKERUUS JA VALITTAMINEN EIVÄT KUULU SINULLE EIVÄTKÄ MUILLE

”Katkeruus ja valittaminen eivät kuulu sinulle eivätkä muille.”

恨み、愚痴を言うべからず。
”Urami, guchi o iu bekarazu”

on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen yhdeksäs sääntö.

Jämähtänyt tunneilmaisu? Vanhan ummehtuneen tunnetilan kierrättäminen? Myrkytetty suhde maailmaan? Uhrin tai marttyyrin viitta?

Jokaiselle varmaankin tuttuja tunteita? Mutta toivottavasti vain joskus, ei koko ajan.

”Kauna ja valitus sitovat meidät menneeseen, estävät toimintaa ja syövät selkeyttä”. Tämmönen vaatii havainnointia ja toimintaa, sekä tietoista mielen kurinalaisuutta.

Tässä kun ollaan katkerien asioiden – tai ajatusten äärellä, niin voidaan palata takaisin ensimmäisen säännön kohdalla esitettyyn ajatukseen ”murehtimalla menneisyyttä masentuu”. Valittaminen ja katkeruus ovat tapahtuneen murehtimista.

Ehkä vois’ olla hyvä tarkastella tilannetta ja tapahtunutta myöskin ensimmäisen säännön kautta: ”Hyväksy kaikki sellaisena kuin se on.” Niinhän se menee ja asennetta voit säätää jos tuntuu ettei muka voi.

Zen-filosofian ajatus ”Vapautuminen ei tule pakottamalla iloa, vaan lakkaamalla kantamasta sitä, mikä ei ole nyt tässä”, sekä shintolainen sanonta “Päästä tunne läpi, mutta älä tee siitä kotiasi.” tukevat tätä Musashin yhdeksättä ohjetta.

Mites sitten työelämässä?

Valittaminen on sosiaalista liimaa. Se luo porukkaan hetkellisesti yhteyttä, mutta pitkässä juoksussa kuluttaa luottamusta. Kuten vesi, se löytää väylän ja sulautuu tukevasti rakenteisiin. Valittamisesta tulee näppärästi hiljainen ja ”hyväksytty” normi.

Valituskulttuuri syö myös vastuullisuutta, kun on helppo todeta: “Minä en voi tälle mitään”. Vai voisiko ajatella: “Mikä tässä on minun vaikutusalueellani?”