#30 ÄLÄ KOSKAAN ANNA ERON SURRA ITSEÄSI

“Älä koskaan anna eron surra itseäsi.”

離別を悲しむな。
”Ribetsu o kanashimu na”

on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeksas sääntö.

Onko sulla on tullut eteen tilanne, että sun on sanottava tietty asia, vaikka siinä on riski ystävyyden menettämiseen? Mitä ajatuksia mielessä pyöri? Millaisia tunteita? Kun sait sanottua, niin mitä sen jälkeen tapahtui? Jäitkö pohtimaan tekoa? Koitko tekosi olleen oikein, mutta silti jäit suremaan sitä?

Musashin näkemys ja kehoitus on irrottaa ote kiintymyksestä – jotta mieli ei hajoa, kun elämä muuttuu.

Tuo näkemys ei väitä, että tunteet olisivat huonoja, eikä kiellä niitä – kuinka edes voisi, koska ne ovat osa ihmisyyttä? Mutta murehtiminen, takertuminen ja pidättely sitoo energian menneeseen.

”Tie on kuljettava eteenpäin. Menneeseen juuttuminen katkaisee liikkeen.”

Tähän periaatteeseen istuu vahva zen-näkemys kaiken katoavaisuudesta. Siihen kuuluu ero osana elämän luonnollista kulkua. Esineisiin, tilanteisiin ja ihmisiin kiinnittyminen nähdään aiheuttavan kärsimystä – ”suru ei synny tapahtumasta, vaan siitä, että vastustamme sitä”.

Zen sisältää ei-kiintymisen harjoittelun, joka ei tarkoita kylmyyttä, vaan ”kykyä olla läsnä ilman, että hukkuu kiinni”.

Yhtälailla työssä me joudutaan luopumaan: ihmisistä, projekteista tai suunnitelmista. Työyhteisössä voi tiimin kokoonpano ja roolit muuttua. Projektit elävät, eikä ne koskaan mene just kuten on suunniteltu – joudutaan mukautumaan ja muuttamaan suuntaa, tai kenties jopa luopumaan.

Ero ja luopuminen työelämässä ei ole siis vain toisiin ihmisiin liittyviä. Niihin voi vaikuttaa,

Tavoitteiden kaatuminen,

Pettymykset organisaatiopäätöksiin,

Tunnustamattomat panostukset,

Itseen kohdistuneiden odotusten romahtaminen.

Ero ja luopuminen voi siis olla yhtä hyvin hiljainen pettymys kuin näkyvä lähtö.

Musashi ei kiellä surua, mutta hän varoittaa jäämästä suruun kiinni.