MIETTEITÄ

#22 VIIDEN PISTEEN POMPPIVAN MIELEN HYÖDYNTÄMISEN TAKTIIKKA

”Viiden pisteen pomppivan mielen hyödyntämisen taktiikka.”

Kuulostaa Tarantinon leffasta repäistyltä repliikiltä, mutta onkin sovellettu ajatus Graham Wallasin klassisesta 4-vaiheisesta luovan ajattelun mallista.

Mielen harhailun vähentämiseen ja keskittymiskyvyn parantamiseen on olemassa keinoja, joita on hyvä opetella käyttämään. Silti tuota luonnollista mielen laukkaamista voi välillä valjastaa ideoiden synnyttämiseksikin. Harhaileva mieli kun voi olla luovuuden ja ongelmanratkaisun lähde, niin miksi emme hyödyntäisi sitä välillä?

Tylsyys on varsin mainio alusta tuollaiselle positiiviselle mielen harhailulle. Silloin kyllä kannattaa istahtaa alas ja lyödä vettä kiukaaseen. Hommat jotka eivät ole kiinnostavia tai haastavia, saa helposti ajatukset vaeltamaan muualle, tällöin tylsyyden kirvoittama tilannne vauhdittaa oivaltamisen mahdollisuutta, joka kyllä kannattaa hyödyntää!

Wallasin termi inkubaatio (itämisaika) on alitajuisen luovan ajattelun keskeinen osa. Kun tietoinen huomio suuntautuu toisaalle, ideoita syntyy tiedostamattomasti. On siis mahdollisuus yllättäville oivalluksille ja “ahaa-elämyksille”, joita ei saavuteta tietoisella ponnistelulla.

Wallasin menetelmässä ensimmäinen vaihe (1) on valmistelu, jossa kerätään tietoa ja tutkitaan asioita, ehkä harjoitellaan. Sen jälkeen tulee (2) tämä ajattelusta irti päästämisen hetki, jossa ajatukset laukkaavat omia reittejään ja itse voit tehdä jotain mikä huvittaa – tai olet tekemättä. Wallasin näkemyksen mukaan tämä mahdollistaa (3) ”ahaa-kokemuksen” eli kolmannen vaiheen: oivaltamisen, joka taas johtaa neljänteen vaiheeseen eli (4) havaintojen vahvistamiseen.
Mutta mitä sitten? Pelkkä idea ei vielä muuta mitään. Tapahtuuko jotain, vai ei tapahdu? 

Idean vienti käytäntöön on kuitenkin mun mielestä se kaikkein tärkein asia. Jos tavoite on saada asioita liikkeelle, niin ne pitää toimeenpanna – ainakin testata. Joskus nopeasti, joskus hitaammin, mutta teoiksi asti.

Tää pohdinta sitten väläytti mieleen tämän hölmösti nimetyn idean = ”Viiden pisteen pomppivan mielen hyödyntämisen taktiikka”, jossa harhailevien ajatusten lisäksi oleellinen osa on toiminta. Se mahdollistaa luovan idean metamorfoosin vaikutukseksi, kun idea toteutetaan.

Tähän vaiheessa voi olla useita asioita tai vaiheita työstössä samaan aikaan – joko yhtä ja samaa kokonaisuutta, taikka omia itsenäisiä osiaan. Kumpaa vain, sillä ei lie väliä?

Toiminta on kokeilua, päätöksiä, uusia malleja ja julkistamista jne.

Jatkuva kehitys (iterointi) muodostaa uuden syklin: palaute > parantaminen > uusi inkubaatio. Opettaa, kehittää ja luo soputumiskykyä. Ajatus: ”Tämä ratkaisu ei ole lopullinen, vaan se elää käytössä.”

Sitoutuminen toimintaan ja toimimaan, sekä sisällyttäminen arkeen ratkaisee onnistumisen. Teko: ”Kuinka uusi ajatus sulautetaan osaksi arkea, kulttuuria tai toimintaa?”

Manifesti: Tylsyys toimimaan!

#harhailu
#ajatuksenharhaileminen
#tylsyys
#mielenharhailu
#ideointi
työnohjaus
valmennus
coaching
oldsoul
oldsoulcoaches
teppohaapasalo

Tämä teksti on alunperin julkaistu LinkedInissä 2.6.2025 ja näitä julkaisuja laitan tänne luettavaksi myös. Ota LinkedInissä seurantaan @oldsoul @teppohaapasalo ja #oldsoulcoaches niin pysyt kärryillä mitä ajatuksia mielessäni pyörii.

Ai niin ja teen näistä teksteistä audioversiot heti kun ennätän. Audioversiot löydät täältä.

Älä koskaan poikkea Tieltä.

#43 ÄLÄ KOSKAA POIKKEA TIELTÄ

”Älä koskaan poikkea Tieltä.”
道を外れるな
”Dō o hazureru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeskymmenesensimmäinen ja viimeinen sääntö.

“Tie” (dō) viittaa elämäämme koskevaan kokonaisvaltaiseen suuntaan.

Saatat hylätä kehosi, mutta älä koskaan hylkää kunniaasi.

#42 SAATAT HYLÄTÄ KEHOSI, MUTTA ÄLÄ KOSKAAN HYLKÄÄ KUNNIAASI

”Saatat hylätä kehosi, mutta älä koskaan hylkää kunniaasi.”
身を捨てても、名利を捨てるな
”Mi o sutetemo, myōri o suteru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeskymmenes sääntö.

Ihmisarvo ja tekojemme seuraukset, niin työelämässä kuin elämässä yleensäkin.

Kunnioita Buddhaa ja jumalia, mutta älä odota heiltä apua.

#41 KUNNIOITA BUDDHAA JA JUMALIA, MUTTA ÄLÄ ODOTA HEILTÄ APUA

”Kunnioita Buddhaa ja jumalia, mutta älä odota heiltä apua.”
仏神を尊びて、頼み申すな
”Butsushin o tattobite, tanomi mōsu na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen yhdeksästoista sääntö.

Me uskomme eri syistä ja eri tavoilla. ”Haemme merkitystä elämään. Usko antaa elämälle syyn ja suunnan.”

Älä tavoittele omaisuutta tai maata vanhuuttasi varten.

#40 ÄLÄ TAVOITTELE OMAISUUTTA TAI MAATA VANHUUTTASI VARTEN

“Älä tavoittele omaisuutta tai maata vanhuuttasi varten.”
一生の間、老後のために財産や領地を求めるな
”Isshō no aida, rōgo no tame ni zaisan ya ryōchi o motomeru na”
on Miyamoto Musashin ”Dokkōdō” – “Yksinäisyyden tie” -teoksen kahdeksastoista sääntö.

Meillä Suomenniemellä on todella pitkä historia niukkuudesta.

arvot

KUUNTELEMINEN.
LÄSNÄOLO.
AUTTAMINEN.

Copyright Old Soul / Teppo Haapasalo 2024. Kaikki oikeudet pidätetään. Verkkosivujen ulkoasu Teppo Haapasalo / Oldsoul / Powered by Bautomo. Valokuvat GRADIA valokuvauksen oppilaat 2022.