MIETTEITÄ
#13 SOSIAALINEN TÄRKEYSJÄRJESTYS?
Jokaisen tulisi tehdä jotain itselle tärkeää joka päivä. Tai pikemmin – tulee tehdä tärkeitä asioita itselle merkittävien ihmisten kanssa joka päivä. Mikä muu on merkittävää?
Mä en ole life-coach tai mindfullness valmentaja, mutta olen iän myötä oppinut nauttimaan yhä enemmän asioista joilla on itselleni merkitystä ja jotka tuottavat iloa. On toiminta sitten itsekseen touhuamista tai yhdessä tekemistä. Eniten tämän asian merkitys on kuitenkin korostunut yhteisessä tekemisessä lasten, puolison ja ystävien kanssa.
Olen aina osannut nauttia elämästä ja en voi varsinaisesti sanoa jättäneeni tekemättä itselle tärkeitä juttuja. Päinvastoin – ehkä joskus liikaakin on menty niin sanotusti “oma perse edellä”. Iän ja elämänkokemuksen myötä, kuitenkin ymmärrys ja suhde merkittäviin asioihin on kehittynyt ja varmaan muuttunutkin – sekin on merkittävää. Vahvimmin tämä siis näkyy siinä, että itselle merkittävien asioiden tekeminen ei tarkoita (enää) ainoastaan itsekseen tekemistä, vaan siihen liittyy lähes aina perhe tai ystävät.
Yhdessä tekemisessä korostuu muiden huomioiminen ja kyky osata pysähtyä. Eikä se ole välttämättä helppoa, vaan vaatii opettelua. Kyky keskittyä ihmisiin muiden virikkeiden sijasta on nykyajassa vaativaa ihan kenelle tahansa.
Miksi sitten sosiaalinen tärkeysjärjestys on tärkeää? Ihminen voi toki tehdä asioita, jotka ovat itselle merkittäviä, mutta toisten kanssa tekeminen, palauteen saaminen, asioiden ja kokemusten jakaminen luovat meille merkitystä. Siksi se on tärkeää.
Arto Pietikäinen loihti kirjassaan Kohti arvoistasi, seuraavan ajatuksen tai oikeastaan kysymyksen “jos tietäisit, että elämäsi loppuu hetken kuluttua, miten haluaisit, että sinut muistetaan?”. Se on vahva kysymys, joka ohjaa miettimään asioita omien arvojen kautta. Se luo myös merkityksen sille mitä ja etenkin miten haluat toimia – eikö vaan? Mitkä ovat asioita, jotka ovat itselle tärkeitä? Ketkä ovat ihmisiä jotka ovat itselle tärkeä? Miten toimia itselle tärkeiden asioiden ja ihmisten kanssa? Tämähän koskee yhtälailla työtä, kuin vapaa-aikaa – siis kaikkea. Mikä siis on itselle tärkeää?
Jos asiaa katsastellaan työn kautta: työn tekemisen, työssä viihtymisen ja jaksamisen kautta, niin mitä merkitystä sosiaalisella tärkeysjäjestyksellä on meille työssä ja suhteessa ihmisiin?
Työyhteisöissä toimimme erilaisten ihmisten kanssa. Työmme voi olla tiimityötä tai se on osa organisaatiota, jossa oma työ on itsenäistä. Jälkimmäinen ei taas tarkoita sitä, etteikö tämä asettaisi meille vaatimuksia toimia osana organisaatiota, vaikka työmme olisikin itsenäistä. Kirsi Piha viittaa kirjassaan Vivek Murthyn kirjaan Together, jossa hän puhuu sen puolesta, että me olemme lähtökohtaisesti sosiaalisia olentoja, olemme säilyneet hengissä ja kukoistamme siksi, että pystymme muodostamaan sosiaalisia kontakteja ja ryhmiä. Me jaamme ajatuksia ja koordinooimme tavoitteita, tietoa ja tunteita. Me tarvitsemme toisia ihmisiä, ja he tarvitsevat meitä. Kun meillä ei ole sosiaalisia kontakteja, koemme puutetta ja emme pääse jakamaan kokemuksiamme. Olisiko siis syytä vaalia sosiaalista tärkeysjärjestystä myöskin työpaikoillamme, jossa me lopulta vietämme melkoisen siivun elämästämme?
Digitalisaatio ei ole pelkästään yhteisen fyysisen paikallaolemisen ongelma tai haaste. Vaikka erilaiset laitteet luovat meille vaikka minkälaisia virikkeitä koko ajan, niin myös etätyö on tuonut mukanaan omia “murheitaan”, joilla on vaikutusta meidän eristäytymisellemme. Se taas haastaa meidän luontaista tarvetta kuulua johonkin ja olla osa ryhmää. Onkin paradoksaalista, että ajassa jossa meillä on käytössämme valtava määrä erilaisia kommunikaatiota mahdollistavia laitteita, niin silti eristäydymme. Onko sittenkin kyseenalaistettava väittämä, että me olemme sosiaalisia olentoja, jotka saavat merkitystä elämälleen olemalla kommunikaatiossa muiden kanssa?
On selvää, että kaikki eivät ole ulospäin suuntautuneita ekstroverttejä. Niin ei tarvitse olla tai tule odottaakaan. Silti myös vetäytyvimmillä introverteillä on yhtälailla tarve kuulua johonkin ryhmään ja tulla kuulluksi – luoda merkityksiä. On myös oletettavaa, että ihmiset jotka kohtaavat yksinäisyyttä, tuskin sitä oikeasti haluavat. Heillä on yhtälailla tarve olla merkityksellisiä ja tärkeitä, sekä sitä kautta onnellisia. Se on meidän perustarpeemme.
Aihetta voidaan tarkastella positiivisen psykologian teorian PERMA-mallin kautta. Tämän Martin Seligmanin ajattelun lähtökohta on auttaa ja saada ihminen kukoistamaan. Silloin hän voi hyvin ja on onnellinen. Loogista, eikö vaan?
Tottakai me ajatelemme välillä itseämme, koska se on luontaista. Saatamme pohtia omaa tilannettamme tai erilaisten tilanteiden mukanaan tuomia mahdollisuuksia ja haasteita. Me pohdimme hyötyjä, niin omalta kannaltamme, kuin kokonaisuuksien (työkavereiden, organisaation tai tilanteen) kannalta.
Voisiko siksi asioita ajatella me-näkökulmasta? Mitä se hyödyttää? Mitä merkitystä sillä on? Kun asiaa ajatellaan siten, että me haluamme olla hyödyllisiä omien vahvuuksiemme tai heikkouksiemme kautta, niin eikö tämä ole tärkeää niin yksilölle, kuin yhteisölle missä toimimme? Voimmeko näin olla osa jotain itseämme ja saavutuksiamme suurempaa?
Voisiko me-näkökulma luoda merkitystä yhteisössä missä olemme? Miten me-näkökulma herättäisi henkilön joka havannoi yksinäisen ihmisen, pyytämään tätä mukaan toimintaan? Auttaisiko me-näkökulma täten yksinäistä ihmistä? Mahdollistaisiko me-näkökulma muuttamaan ja uudistamaan asioita? Muuttamaan myös itseä ja minä-näkökulmaa?
Jokaisen tulisi tehdä jotain itselle tärkeää joka päivä itselle merkittävien ihmisten kanssa. Oletettavaa on, että työyhteisössä jokainen ympärillä oleva ihminen ei ole niitä kaikkein tärkeimpiä, silti on oletettavaa, että työ on tärkeää. Olisiko tästä näkökulmasta silti hyvä tehdä tärkeitä me-näkökulman tekoja, joilla on vaikutuksia ympäristöön. Tämä luultavasti vaikuttaa myös omaan jaksamiseen ja kehittää minä-näkökulmaa rakentavasti.
Jos taas työ ei ole merkittävää, niin silloin on varmaan hyvä pysähtyä tutkimaan omia tunteita ja pyrkiä hahmottamaan mistä ne johtuvat. Tällöin voi olla hyvä miettiä, että mistä oma suhde työhön johtuu ja tehdä sen suhteen päätöksiä.
Sosiaalista tärkeysjärjestystä onkin hyvä katsoa ainakin kahdesta näkökulmasta: 1) omasta (sisäinen keskustelu) ja 2) läheisten kanssa yhteinen dialogi. Tätä kautta on mahdollista katsoa asioita myös laajemmin, vaikka organisaation tai yhteiskunnallisen näkökulman kautta.
Kun pohdit sosiaalista tärkeysjärjestystäsi, niin voit kysyä itseltäsi seuraavat kysymykset: Annatko itsellesi riittävästi aikaa keskustelulle? Mahdollistaako työpaikkasi aikaa keskustelulle tai antaa luvan mahdollisuuden sosiaaliselle “haahuilulle”? Millaisen sosiaalisen tärkeysjärjestyksen Sinä valitset?
Voit myös kuunnella tekstin täältä

#21 MITÄ ROHKEUS SAA AIKAAN?
Mitä rohkeus saa aikaan?
Kuvan oikeanpuoleinen nainen on kohta 90-vuotias äitini. Kävimme Berliinissä tapaamassa hänen ystäväänsä, jonka äiti on tavannut parikymppisenä ollessaan Lontoossa aupairina.

#20 LAPSET PULKKAMÄESSÄ. INTOA. INTOA. INTOA!
Lapset pulkkamäessä! Ensilumen tultua lapset ottivat heti kiinni mahdollisuudesta laskea mäkeä, leikkiä ja iloita, vaikka lunta oli maassa muutama sentti. Aivan ihailtavaa hetkeen tarttumista, joka sai myöskin hymyn suupieleen.

#19 TOIVOT JA SÄ LÄHDET, LÄHDET UUTEEN.
”Toivot, toivot ja sä lähdet, lähdet uuteen, uuteen” laulaa Pariisin Kevät. Niin, mutta toivotko vain ja et tee mitään?
Luin tuossa GramexPress-lehdestä Sanna Klementin ja Mikko Siltasen haastattelun, jossa Klementti toteaa ”mehän ollaankin niitä tekijäihmisiä”.

#18 ELÄMÄ ON ELETTÄVÄ. TEE SE MIELUISASTI.
Pitkä viikonloppu lasten kanssa on kääntynyt takaisin arkeen. Tunne lasten lähdön jälkeen on jälleen kerran ontto, riittämätön, haparoiva ja tyly.
Syynä mainittuihin tunteisiin ei ole väsyminen ja yhdessä touhuaminen, vaan etävanhemman valtava kaipaus lapsiin. ”Onneksi” voi kompata sanontaa ”lapset ovat vain lainassa” – se lohduttaa hieman.