MIETTEITÄ
#12 VOIMMEKO TULLA PUOLITIEHEN?
Sivistyneessä yhteiskunnassa turvallisuus ja huolenpito kuuluu kaikkien oikeuksiin. Tämä koskee, niin henkistä, kuin fyysistä turvallisuutta. Mikäli joku ihminen on “heikommassa” asemassa, niin huolenpito on niiden vastuulla jotka ovat “paremmassa” asemassa. Onko siis joku arvokkaampi kuin toinen?
Tämä on vaivannut minua jo tovin ja taustalla ovat monenlaiset uutiset joita olemme nähneet, kuulleet ja lukeneet viime aikoina. Koska kyseessä on ihmisten väliset suhteet, asenteet ja arvot, niin tämä on mielenkiintoinen asia.
Jokaisen ihmisen perustarve on tulla kuulluksi ja se ilmenee monin eri tavoin, kunkin persoonan ja luonteen mukaan. Kirsi Piha kirjoittaa selkeästi kuulluksi tulemisen tarpeistamme kirjassaan ”Millään ei ole mitään merkitystä – paitsi jos on” (Piha, 2022, 74) ja viittaa työelämätutkijoiden Isaac ja Ora Prilleltenskyn näkemykseen ihmisen kahdesta alkukantaisesta perustarpeesta ja kahdesta alkukantaisesta pelosta, jotka ovat:
- tarve tulla arvostetuksi
- tarve tuoda arvoa
- pelko tulla aliarvostetuksi
- pelko avuttomuudesta
Mielenkiintoista on se seikka, että arvostetuksi tulemisen tarpeeseen liittyy pelon motiiveja: eloonjääminen (huolenpito, kiintymys), sosiaalinen (kuuluminen ryhmään) ja eksistentiaalinen (arvokkuus ja oikeudenmukaisuus), jonka Piha kirjassaan myöskin mainitsee.
Pysähdytään vielä hetkeksi pohtimaan tuota pelkoa jäädä tai tulla aliarvostetuksi. Se on kivuliasta. Eikös vaan? Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan (Eisenberg, Jarcho, Liberman & Naliboff, 2006) meidän aivomme reagoivat niin fyysiseen, kuin henkiseen kipuun samalla tavalla. Tutkimuksessa koehenkilöt laitettiin pelaamaan videopeliä, jossa heille kerrottiin vastustajien olevan kaksi muuta henkilöä. Tosiasiassa pelaaja pelasi tietokoneohjelmaa vastaan. Alun jälkeen tietokoneohjelmoidut pelaajat rupesivat pelaamaan keskenään ja koehenkilö jätettiin pelistä ulos. Koehenkilöt kokivat tämän sosiaalisen hylkäämisen samalla tavalla, kuin fyysisen väkivallan. Vaikka kokeen jälkeen heille kerrottiin, että testissä nämä toiset pelaajat olivat tietokoneohjattuja, niin se jätti useille pitkäaikaiset kielteiset tunteet.
Marjo Rantanen kirjoittaa kirjassaan “Tunnelmajohtaja” (Rantanen, 2018, 290) yhteispelin vesittymisestä ja sujumattomuudesta seuraavasti,
Hyväkin yhteispeli joutuu koetukselle, jos joku kokee:
- ettei häntä arvosteta
- epävarmuutta (tai jopa turvattomuutta) tulevasta
- tunnetta, ettei pysty vaikuttamaan siihen, mitä tapahtuu
- ettei kuulu joukkoon
- epäreiluuden tunnetta
Mikä sitten on motiivi tulla kuulluksi? Ovatko vaikkapa rasistiset kirjoitukset hätähuuto jostain? Vai onko kyseessä ryhmään kuulumisen tarve? Voiko eläimen kiduttaminen ja tappaminen ollakin teko, jossa tekijällä on pelko tulla aliarvostetuksi? Vai onko se ollut tarve tulla arvostetuksi? Nämä ovat seikkoja joita me emme tiedä, vain tekijä tietää oman motiivinsa. Myös se kertooko tekijä lopulta tai koskaan tekojensa taustat, riippuu hänestä itsestään.
Viime vuosien maailman mullistusten myötä elämme todella monella tavalla vaativia aikoja. Se vaatii kaikilta venymistä, ymmärtämystä ja yhteenhiileen puhaltamista. Yhteiskunnan kannalta olisi tärkeä pyrkiä rakentamaan yhteiskuntaa ja siihen ei mielestäni liity toisten tekojen kivittäminen, vaikka toisen ihmisen teot olisivatkin omien arvojen vastaisia ja niitä on sitä kautta helppo kritisoida. Kärkäs kritiikki ei yleensä rakenna, vaan rakentaa yhä syvempiä poteroita. Se ei lie yhteiskunnan ja siinä elävien kannalta hyvä asia.
Olisiko siis hyvä tulla “puolitiehen vastaan?”, kuten Rantanen kirjassaan ehdottaa (Rantanen, 2018, 236). Voisiko se olla tapa tehdä parempaa yhteiskuntaa, työelämää – yhteispeliä? Vastakkainasettelu aiheuttaa usein aliarvostusta ja väheksyntää. Voisiko erilaisuuden nähdä voimavarana, joka auttaakin kehittymään? Ja heti kun joku hyvä asia saadaan liikkeelle, niin sitä ruvetaan määrätietoisesti kehittämään. Kehitys voi olla jonkin työyhteisön sisäistä, tai se voi olla meitä kaikkia koskevaa yhteiskunnallista rakentamista.
Asia meinaa ruveta rönsyilemään jo omassakin päässä, joten lie aika kiteyttää edes jotenkin. On hirvittävän helppoa ruveta tuomitsemaan toisia ja nähdä muuta kuin oma näkökulma. Se on pirun hankalaa silloin kun kyseessä on omien arvojen vastainen toiminta.
On asioita joita ei voi hyväksyä – ja ei tarvitsekaan, mutta jos nämä tuomittavat teot eivät suoraan liity esimerkiksi päätösten tekoon (koskee se sitten omaa työtä tai työyhteisöä), niin olisiko silloin hyvä keskittyä niiden hyvien päätösten tekoon? Niin ja tulla vaikka siihen puolitiehen.
Elämme haasteellisia aikoja – voisiko sanoa jopa pirullisia. Pirulliset ongelmat painavat niskaan, mutta niiden hahmottaminen systeemisesti ja puhaltaen yhteen hiileen, voikin auttaa ratkaisemaan noita isoja pirullisia ongelmia. Tämä tarvitsee lisäksi tahtoa kunnioittaa toisiamme erilaisista näkemyksistämme riippumatta.
Voisimmeko tulla puolitiehen?
Voit myös kuunnella tekstin täältä.
#15 TYÖELÄMÄN DOMINAATTORI
Tuli mieleen kenties ja varmaankin aivan älytön ajatus, että voiko työelämää tarkastella dominan (luit aivan oikein – juuri sellaisen dominan) näkökulmasta? Löytyisikö ajatuksesta jotain järkevää ja oikeasti käytäntöön vietävää, jolla voisi kehittää johtamistaitoja työelämässä?
Alkuun lie syytä pohtia muutamia näkökulmia, jotka liittyvät tässä asemassa olevaan rooliin, vaikka ajatus älytön onkin. Vai onko sittenkään?
#14 MONIAJOA, VAI OHIAJOA?
Jos erilaisten päällekkäisten töiden ja tehtävien määrä sekä kerroksellisuus olisi tehon määrite, niin aika moni meistä niillä mittareilla on todella tehokas. Kolahtaako omalle kohdalle? Mikäli kohtuuton työmäärä ja työn käsikynkässä kulkeva aikapaine taas olisi ilmaistava jollakin sanalla, niin se olisi varmaan stressi.
Työperäiset psykososiaaliset riskit, joihin stressikin kuuluu, vaikuttavat merkittävästi organisaatioiden tuloksellisuuteen.
#13 SOSIAALINEN TÄRKEYSJÄRJESTYS?
Jokaisen tulisi tehdä jotain itselle tärkeää joka päivä. Tai pikemmin – tulee tehdä tärkeitä asioita itselle merkittävien ihmisten kanssa joka päivä. Mikä muu on merkittävää?
Mä en ole life-coach tai mindfullness valmentaja, mutta olen iän myötä oppinut nauttimaan yhä enemmän asioista joilla on itselleni merkitystä ja jotka tuottavat iloa. On toiminta sitten itsekseen touhuamista tai yhdessä tekemistä.
#12 VOIMMEKO TULLA PUOLITIEHEN?
Sivistyneessä yhteiskunnassa turvallisuus ja huolenpito kuuluu kaikkien oikeuksiin. Tämä koskee, niin henkistä, kuin fyysistä turvallisuutta. Mikäli joku ihminen on “heikommassa” asemassa, niin huolenpito on niiden vastuulla jotka ovat “paremmassa” asemassa. Onko siis joku arvokkaampi kuin toinen?
Tämä on vaivannut minua jo tovin ja koska kyseessä on ihmisten väliset suhteet, asenteet ja arvot, niin tämä on mielenkiintoinen asia.
#11 CLIFF BURTONIN TRUMPETTIFARKUT
Mitä helvettiä? Mitä tämä nyt tarkoittaa ja miten jonkun hevibasistin rötväleen farkut tähän liittyy? No, ajatushan lähti siitä, kun rupesin miettimään individualismia ja käsitettä influencer. Ensisijaisesti pohdinta heiluu tuon individualismin kentällä, mutta ehkä esimerkin kautta tuo vaikuttaja näkökulma raottuu myös. Ja miten individualismi liittyy mitenkään työnohjaukseen tai valmentamiseen?
No lähdetään nyt alkuun siitä, että kuka kumma on Cliff Burton?
#10 INNOSTUMISEN PITOVOIMA
Me ollaan varsin usein ystäväni ja kollegani Karin kanssa keskustellessa puhuttu siitä, että kun tehdään jotain asiakkaan rahoilla, niin sillä tulisi olla jonkinlainen pysyvä vaikutus ja mieluiten positiivinen sellainen. No niin varmaan kaikki näin ajattelevat – toivottavasti. Nyt viittaan erityisesti niihin tilanteisiin kun joukolla innostutaan ja saadaan ideoita. Kuitenkin arjen koittaessa nuo asiat, joista työpajassa tai retriitissä innostuttiin, valitettavan usein ja nopeasti vaipuvat unholaan…
#9 TUNTEIDEN VALTA(AKO)?
Juttelin yksitoista vuotiaan tyttäreni kanssa tunteista ja siitä miten oikeutettuja ne meille ovat. Keskusteltiin siitä miten omat tunteet ovat kritiikin yläpuolella, koska se mitä tunnet, sitä ei voi kukaan arvostella. Samaa asiaa pohdittiin työnohjaus asiakkaan kanssa, tai oikeastaan sitä miten tunteet vaikuttavat meihin ja meidän käyttäytymiseemme.
Oma kesä on mennyt hieman ristiriitaisissa merkeissä tunteiden ja tuntemisen osalta. Oli monenlaisia toiveita ja odotuksia, jotka joutuivat koetukselle.
#8 IHMINEN ON LAISKA…!?
Kova on otsikko ja aika tiukka väittämä. Mikä on laiskuutta? Voiko “laiskuus” olla itsestään ja ympäristöstään välittämistä? Milloin on hyvä olla laiska ja milloin ei? Tarkoittaako laiskuus totaalista pysähtymistä ja tekemättömyyttä? Vai onko se tila joka antaa mahdollisuuden jonkin asian suuremmoiselle oivaltamiselle? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei ole (ainakaan) oikeita tai vääriä vastauksia. Vastauksia ja näkökantoja varmaan kuinka paljon, joissa sopivuuden määrittänee tilanne.
#7 KUNNIOITTAEN TOISIAMME
Viime aikoina on tullut pohdittua, monestakin syystä, ihmisten kykyä huomioida toisia ihmisiä. Palaverit ovat kommunikaatiota, jossa lähtökohtana lie se, että huomioidaan kaikki läsnäolijat.
Eikö tämä koske yhtälailla erilaisia yhteydenpitovälineitä sähköpostista WhatsAppiin tai sosiaalisen median kanaviin? Kiireestä, ajanpuutteesta, näkemyseroista tai erimielisyyksistä huolimatta tulisi osata käyttäytyä, sekä huomioida muutkin kuin vain itsensä.
#6 HALUATKO OLLA VAPAAMPI?
Vauraus ja vapaus. Hyvinvointi ja ammattilaisuus. Nopeasti. Heti. Nyt! ovat niitä termejä, lupauksia ja unelmia, mitä sosiaalisen median kyltymättömästi ja aina valmiudessa oleva unelmatehdas tarjoaa meille päivittäin.
Erilaisia elämää ja tuloja parantavia viestejä tulvii algorytmien avittamina eri kanavista solkenaan. Erilaisia palveluita, koulutuksia tai uusia applikaatioita tarjoillaan helpottamaan elämäämme.
#5 PIRULLISIA ONGELMIA
Oon jo tovin tässä pohtinut erilaisia ongelmallisia tilanteita ja jos ihan älyttömän karkeita ollaan niin niitä on kolmenlaisia: kesyjä, sotkusia ja pirullisia. Tiedän, että tämä on kammottava ja todella yksinkertaistava yleistys, mutta lopulta me ihmiset ymmärretään helpommin asioita jotka ovat yksinkertaisia.
Kuitenkaan pirullisten ongelmien ratkaiseminen ei ole yksinkertaista, mutta ratkaisujen taustalla on kuitenkin hienot seikat,
#4 KUUNTELEMINEN JA LÄSNÄOLO
Kuunteleminen on periaatteessa helppoa. Sen kun vaan on ja kuuntelee. Sitten vastaa jos kysytään tai kommentoi jos on jotain sanottavaa. Periaatteessa just noin, mutta tosi paljon muuta.
Kuuntelemalla voit reagoida asioihin eri tavoin – kokea ne samanlaisina kuin henkilö joka asian sinulle kertoo. Tai voit tuoda esille oman näkökulmasi, joka voi olla uusi ja yllättävä, joka oletettavasti tuo mukanaan erilaisia reaktioita vastaanottajassa.
#3 ELÄMÄÄ EI VOI ELÄÄ MUITA VARTEN.
Saattaa kuulostaa karulta, karkealta ja ehkä myös itsekkäältä, mutta on silti ihan ja hyvin oikeutettu ajatus.
Dokkodo on Miyamoto Musashin vuonna 1645 kirjoittama, lähimmälle oppilalleen antama ”ohjeistus”, joka on äärimmäinen kuvaus oman elämän – tai pikemminkin tien kulkemisesta. Se sisältää 21 ohjetta, joista osa on edelleen sovitettavissa oman elämän polulla matkaamiseen.
#2 HEIKKOUDEN ROHKEUS.
Maailmassa jossa elämme menestyminen on asia jota palvotaan! Menestymistä on kyky toteuttaa ja tehdä mahdollisimman nopeasti sekä tehokkaasti asioita! “Näkemyksellisyys” ja “taito” tuoda asioita julki on eräs menestymisen tukipilareista! Arvosi määrittyy siis mahdollisesti siis sillä miten kykenevä ja tehokas olet suorittamaan asioita!
Hmmm….? Raakaa yleistystä, vaiko edes hivenen totuutta?
#1 HALUAN AUTTAA SINUA.
En tiedä onko tämä mikään Sinua kovasti eteenpäin puskeva kirjoitus – no ehkä kertoo enemmän minusta ja taustoista sekä syistä miksi ollaan tässä. Kai siinä jotain annettavaa on?
Erilaiset roolit työelämässä kohta neljänkymmenen vuoden ajalta, lehdenjakajasta tuottajaksi – työntekijästä yrittäjäksi, ovat antaneet mielestäni riittävästi perspektiiviä ja puhtia tarttua uusiin haasteisiin – ihan konkreettisesti.